Tulevaisuuden historiikki julkaistu: Obaman valtaannousu

2009/07/22

[David Hernandezin artikkeli blogissaan 28.6.2009. Suomennettu ja julkaistu tekijän luvalla.]

barack-obama-official-smallKirjoitin tämän artikkelin alun perin tammikuun 26, 2009, Interpres Stellarum blogissa, jonka on tarkoitus olla eräänlainen uutiskirje niille, jotka ovat InterpresStellarum-keskusteluryhmän jäseniä. Alkuperäinen otsikko on “La Crónica de un Futuro Anunciado” tai tulevaisuuden historiikki julkaistu. Olen lisännyt tähän esseeseen Obaman valtaannousun.

Uskoakseni tämä on vain lyhyt tulkinta siitä, mitä on mahdollista sanoa siitä, millaisena presidenttiys tullaan näkemään. Olen varma, että on monia, joilla on paljon enemmän sanottavaa tästä kartasta.

Olen lisännyt jonkin verran uutta informaatiota, mutta haluan kiittää ystävääni Steven Birchfieldiä. Ilman hänen opastustaan en olisi saanut tätä tutkielmaa valmiiksi. Virheet otan omalle kontolleni.

Niinpä siis aloitan tutkielmani Obaman valtaannoususta.

ObamaAscensionObaman virkaanastujaiset kiinnostivat suurempaa ihmismäärää kuin mikään aikaisempi presidentin valtaannousu. Tunnelma oli korkealla, täynnä iloa ja intoa, monestakin itsestäänselvästä syystä. Ensinnäkin ensimmäinen afroamerikkalainen pääsee Yhdysvaltojen presidentiksi, mikä johdattelee meidät toiseen syyhyn eli toivoon, että rotuasiat tulevat muuttumaan, ja että nämä muutokset tuovat mukanaan enemmän yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta erilaisilla etnisille ryhmille ja sosiaalisille luokille.

Kolmanneksi, toivo taloudellisesta muutoksesta, joka saisi Yhdysvaltojen talouden oikealle kurssille ja lopettaisi työttömyyden aallon kasvamisen, mikä tällä hetkellä vahingoittaa Amerikkaa.

Eikä yhtään vähemmän tärkeänä, toivo Yhdysvaltojen paremmista suhteista muiden valtioiden kanssa.

Koskaan Yhdysvaltojen historiassa ei ole yhteen miehen pantu niin paljon toivoa kuin presidentti Barack Obamaan. Koko maailman enemmistö on toiveikas sen suhteen, että presidentti Obama tulee saamaan aikaan kaiken lupaamansa.

On mielenkiintoista huomata, että monien ennustusmenetelmien kuten Santerian ja spiritismin harjoittajat sekä monet astrologit ovat sanoneet, että tänä vuonna Obama tulee varmasti saamaan aikaan toivotut muutokset. Mutta tuleeko hän todella saamaan nuo muutokset aikaan?

Tämän esseen on tarkoitus arvioida astrologisesta näkökulmasta presidentti Obaman valtaannousua ja paljastaa mihin tähdet minun ymmärrykseni mukaan viittaavat. Lisäksi analysoin muutamia muita presidenttejä ja yritän todistaa laskelmani oikeiksi. Presidentti Obaman suhteen käytän monia ingressikarttoja, hänen auringonpaluitaan ja hänen virkaanastujaistensa karttaa määritelläkseni hänen valtansa pituuden. Voit myös lukea monia muita ennustuksiani täällä ImprimaturStellarum-sivustolla.

 Haluan korostaa, että käytän vain perinteisiä menetelmiä. Astrologiset tulkintani perustuvat puhtaasti perinteisiin teoksiin aikahaarukalla toisesta vuosisadasta 13. vuosisadalle, keskiajalle. En käytä moderneja menetelmiä tehdessäni päätelmäni.

Barack Obaman virkaanastujaiset

Presidentti Obaman virkavala tapahtui keskiyöllä Washington DC:ssä. Vaikka hänen täytyi vannoa vielä toinen vala, Yhdysvaltojen perustuslain mukaan virkaansa valittu presidentti astuu vallan kahvaan 20.1. keskiyöllä. Niinpä hänen toista valaansa ei oteta huomiota, koska perustuslaki määrittelee hänen valtaannousunsa.

Hänen Askendanttinsa on Härässä ja hänen MC:nsä Vesimiehessä, molemmat kiinteissä merkeissä. Sahl kirjoittaa:

“Jos hyväntekijät aspektoivat Aurinkoa, ja Askendantin Hallitsija sekä Aurinko ovat optimaalisessa paikassa Askendantin suhteen, ja ne ovat kiinteissä merkeissä, hänen hallituskautensa pitenee, ja hän tulee saamaan aikaan mitä siltä haluaa.” [1]

Venus on 11. huoneessa optimaalisessa paikassa, mutta se ei kuulu vallitsevaan puolueeseen ja on oppositiossa Saturnukseen. Aurinko on 10. huoneessa, muttei vahva, joten voimme sanoa, että hän saavuttaa päämääränsä osittain eikä hänen valtakautensa ole tavallista pidempi. Nouseva merkki on kiinteä, Venus on ylennyksessään, mutta menettää voimansa koska ei kuulu vallitsevaan puolueeseen. Venus on myös oppositiossa Saturnukseen, joka on erittäin pahantahtoinen. Voimme siis tehdä seuraavat päätelmät:

- Ensimmäinen Huone edustaa kansakuntaa, joten heidän odotuksensa ovat korkealla, mutta koska se [huoneen hallitsija] ei kuulu vallitsevaan puolueeseen, kansa huomaa menettävänsä toivonsa tai ainakaan ne eivät täyty kokonaan.

- Myös Kuu on kansan signifikaattori. Kuu on Skorpionissa, mikä viittaa siihen, että kansa tulee kärsimään, oikeutta ja totuutta ei tulla arvostamaan. Odotettavissa on paljon vihaa, katkeruutta ja kiistoja. Agrippa kertoo meille, ettei mitään pitäisi aloittaa huonon Kuun alla. Kuu on itselleen vieraassa paikassa [sillä ei ole olennaista arvokkuutta], se on puolikuu sekä tyhjiökuu [aspektiton]. Kuu on myös vähenevä. Firmicus Maternus kertoo meille, että ne jotka ovat syntyneet vähenevän kuun aikana, menettävän sen mitä ovat elämässään saavuttaneet.

- Kuu signifioi aina rahvasta, ja se on depressiossaan Skorpionissa. Tämä viittaa siihen, että kansa tulee olemaan huonossa tilassa. Veroja korotetaan ja asioista kiistellään paljon.

Sahl kertoo myös, että Kuuta voi kohdata kahdeksan eri heikkoutta tai huonoa ennettä. Yksi näistä kuuluu:

- Toiseksi, jos Kuu on depressionsa asteessa (Skorpionissa) …, ja kasvaa …, Nämä ovat edellä mainitut Kuun heikkoudet ja häntä haittaavat asiantilat. Silloin ei pitäisi tehdä mitään työtä (eli kun Kuu on tässä kunnossa, mitään työtä ei pitäisi aloittaa eikä ylistää henkilössä eikä matkustaa ulkomaille. [3]

- Saturnus on oppositiossa Venukseen ja perääntyvä, ja Saturnus hallitsee 10. huonetta, joka kuvastaa ”kuningasta” tai tässä tapauksessa presidenttiä. Hän liikkuu poispäin kansalle tehdyistä lupauksista. Presidentti tuo kansalle huonoja uutisia.

Masha’allah kertoo myös, että jos kuninkaan signifikaattori on peräytyvä:

”Se merkitsee kuninkaan sekä kuningaskunnan kansalaisten menetyksiä ja heikkoutta.” [4]

Kymmenennessä huoneessa on Aurinko, joka on myös presidentin signifikaattori mundaaniastrologiassa. Aurinko on Vesimiehen merkissä, vastapäätä kotimerkkiään. Tämä on kiintoisaa, koska se on vastapäätä presidentti Obaman merkkiä, Leijonaa. Tämä viittaa siihen, että hän toimii luontonsa vastaisesti. Aurinko on yhtymässä Jupiteriin, mikä merkitsee että henkilö on älykäs, että häntä tullaan arvostamaan; hän on hallitseva, tyrannimainen ja Dorotheuksen mukaan tulee saavuttamaan korkean aseman.

Merkurius on myös 10. huoneessa, perääntyvänä, mutta omissa termiineissään. Masha’allah kertoo meille:

”Jos Merkurius on omissa termiineissään, hän tulee olemaan korkea-arvoinen, ja hänellä tulee olemaan virallinen asema paikassa jossa kirjoitetaan teoksia, ja hän tulee aina olemaan ulkomaanmatkalla. Hän ei tule koskaan olemaan köyhä, hän tulee olemaan erittäin nimekäs; hän tulee olemaan hovin jäsen ja hän tulee harjoittamaan tieteitä.”

Hän alkoi varmasti tehdä paljon ulkomaanmatkoja, mutta koska hänen Merkuriuksensa peräytyy, hän tulee menettämään kaiken saavuttamansa. Äkkinäisiä muutoksia tapahtuu, hän ei pysty palaamaan hyveisiinsä, ja koska hänen Merkuriuksensa on Auringon säteiden alla, se tuhoaa kaiken saavutetun.

Sahl kertoo meille:

”Peräytyvä planeetta merkitsee tottelemattomuutta ja takaisin kääntymistä ja takaisin ottamista, ja hajanaisuutta tai eripuraa.”[5]

Saturnus Neitsyessä: Saturnus ei ole kehuttavassa paikassa koska se on Neitsyessä, perääntyvä. Tämä viittaa siihen, että hänen hallituksensa tulee olemaa korruptoitunut, ja että hänen oma kansansa ei tule pitämään hänestä. Kun katsomme vuoden 2008 Vaakaingressiä, Merkurius, Neitsyen hallitsija on haavoittunut, yhtymässä Marsiin. Tämä kertoo siitä millainen hänen hallituksensa tulee olemaan.

Jos tarkastelemme Onnenpistettä, joka on 11. huoneessa Kaloissa ja jonka hallitsija on Jupiter, joka on Auringon polttama ja aversiossa – tämä merkitsee muinaisten mukaan, että kansan tila tulee Obaman hallituskauden aikana olemaan heikko ja kyvytön. Kalat on Venuksen ylennysmerkki mutta Venus ei kuulu vallitsevaan puolueeseen ja on oppositiossa Saturnukseen. Tämä heikentää kansan voimaa. Niinpä voimme vetää johtopäätöksen, että ihmiset tulevat saamaan hyötyä hänen hallituskautensa ensimmäisellä puoliskolla, mutta jälkimmäinen puolisko tulee olemaan kansalle pahanlaatuinen.

Jos tutkimme hänen virkaanastujaiskarttansa Hengenpistettä, voimme arvioida hänen ajatustensa tarkoitusperiä presidenttinä. Hengenpiste on Ravussa, sen hallitsija Kuu on Skorpionissa masennuksessaan, seitsemännessä eli kiistojen (engl. contention) huoneessa, mikä viittaa siihen että hän salailee asioita, eikä hän ole kunniallinen siinä mitä tekee, ja hänen todelliset tarkoitusperänsä ovat korruptoituneet. Mars on oppositiossa Hengenpisteeseen, mikä korostaa hänen pahoja tarkoitusperiään, ja sitä että hän tulee edistymään vain vähän ja jäämään kauas odotuksistaan, ja että hän tulee vetämään vaaroja puoleensa.

Mutta asiasta voi sanoa paljon enemmän. Katso halutessasi Vuoden 2009 astrologiset ennustukset Yhdysvalloille.

Obaman kartta

Tämän vuoden profektio osuu 12. huoneeseen, ja vaikka Saturnus onkin Kauriissa, se ei kuulu vallitsevaan puolueeseen ja on peräytyvä. Tämä viittaa siihen, että hän on hyvin tunnettu ja hänet laitetaan kuninkaalliseen asemaan. Tämän syklin aikana esiin tulevat asiat liittyvät vapausrangaistukseen, vankiloihin, sairaaloihin ja salattuun hallintoon. Olemme nähneet, että Guantanamosta on tullut yksi hänen ensimmäisistä tavoitteistaan, mutta mitä Guantanamolle tapahtuu?

 Mars on kahdeksannessa huoneessa, Neitsyessä, mikä tekee Marsista vihamielisemmän. On mielenkiintoista huomata, että progressiovuosia laskemalla Mars tulee kahden vuoden kuluttua olemaan Saturnuksen termiineissä. Masha’allahin mukaan:

“… ja myrkkyä juodaan hänelle maljana … ja vanhalla iällään hän joutuu oikeusjutun kohteeksi; ja hän tulee menemään paikkoihin, joista nousee pahantahtoisuutta …“[6].

Myös Sahl kertoo meille mihin pahantekijä kahdeksannessa huoneessa viittaa:

”ja jos samassa paikassa (8. huoneessa) on pahantekijä, pahasta tulee paljon suurempi.” [7]

Näin tapahtuu kun hän täyttää 50 vuotta eli vuonna 2011 kun hän on yhä presidentti. Silmääni pisti myös se, että hänen syntymäkartallaan Saturnus on Kauriissa 12. huoneessa, kolmiossa Marsiin, joka on Neitsyessä 8. huoneessa. Hänen virkaanastujaiskartallamme Saturnus on Neitsyessä 5. huoneessa kolmiossa Marsiin Kauriissa 9. huoneessa. Saturnus peräytyy molemmissa kartoissa. Ali Aben Ragel kertoo kirjassaan ”Complete Book on the Judgements of the Stars” [8] kuinka määritellä hänen valtakautensa pituus:

“Quando quisieres saber el aturamejento del que Regna, toma del sennor de la exaltacion de la parte de la fortuna fasta la parte mjsma, e lo que oujer entre ellos, da a cada signo unn dia i unn mes o unn anno.[9]”

”Kun haluat määritellä hallitsevan henkilön keston, ota hänen Onnenpisteensä ylennyshallitsija, Onnenpiste, ja laske niiden välinen etäisyys, ja pidä jokaista merkkiä päivänä, kuukautena tai vuotena.”

Tätä selitystä ei anneta missään muualla kuten Abu Ma’sharin, Masha’allahin tai Bonattin teoksissa. Niinpä tekniikan soveltamista epäröi. Mutta kun katsoin John F. Kennedyn virkaanastujaiskarttaa [10] asiat menevät näin:

Onnenpiste on 6°24’ Rapua, sen ylennyshallitsija on Jupiter, joka sijaitsee 18°40’ Kaurista. Tästä saadaan 170 astetta. Ali Aben Ragel käskee käyttää päiviä, kuukausia tai vuosia. Viikkoja ei mainita, joten oletammeko ettei viikkoja käytetä vai onko kyseessä käännösvirhe tai unohtaminen. Jos katsomme merkkien etäisyyttä toisistaan, kyseessä on joko 6 päivää, 6 kuukautta tai 6 vuotta.

No, tiedämme että kausi kesti paljon kauemmin. Niinpä lasken viikon jokaiselle asteelle, ja päädyn 170 viikkoon hänen presidenttikautensa pituudeksi. Hänet salamurhattiin 148 viikkoa virkaanastujaisista. 

Huomaa, että Onnenpiste on haavoittunut hänen virkaanastujaiskartallaan, yhtymässä Marsiin, ja Mars on hänen syntymäkarttansa 8. huoneessa, mutta Onnenpiste on myös oppositiossa (merkkihuoneiden mukaan) Saturnuksen ja Jupiterin kanssa.

Tarkastellessamme hänen syntymäkarttaansa ja vuoden 1963 ingressikarttaa löytyy mielenkiintoisia aspekteja. Hänen Marsinsa on syntymäkartalla 8. huoneessa, kuu on kolmiossa siihen 12. huoneesta. Mars ja Kuu eivät kumpikaan kuulu vallitsevaan puolueeseen, ja Mars on yhtymässä Merkuriukseen. Vettius Valens sanoo tästä konjunktiosta:

“Se tuottaa vihollisia, syytöksiä, vastustusta ja petoksia.”

Mutta Sahl muistuttaa meitä, että pahasta tulee paljon suurempi. Koska Mars on Härässä, kotimerkkiänsä vastapäätä, Masha’allah muistuttaa tämän merkitsevän sitä, että pahantahtoisuutta ilmenee. Vuoden 1963 ingressikartassa Mars sijaitsee seitsemännessä – avointen vihollisten – huoneessa, ja haavoittaa Askendanttia sekä kuuta oppositiollaan.

Masha’allah kertoo taivaanvalojen edustavan kuningasta, Auringon päivällä ja Kuun yöllä. Ingressikartta on yökartta ja Mars haavoittaa Kuuta oppositiollaan.

Riittääkö tämä todisteeksi? Tarkastellaanpa Jimmy Carterin virkaanastujaisia.

Hän vannoi virkavalansa tammikuun 20, 1977. Hänen Onnenpisteensä on 28°11’ Härkää. [Härän] ylennyshallitsija on Kuu, joka sijaitsee 15°00 Vesimiestä. Tästä saan yhteensä 96 astetta, ja Onnenpiste on neljän merkin päässä. Presidentti Carter oli presidenttinä vain 4 vuotta eli 4 merkkiä.

Huomaa, että hänen Onnenpisteensä ei ole haavoittunut.

Ronald Reagan

Vannoi valansa tammikuun 20, 1981. Onnenpiste sijaitsee 18°35 Skorpionia. Hänellä ei ole ylennyshallitsijaa, mutta [Skorpionin] hallitsija on Mars. Mars sijaitsee 16°21’ Vesimiestä. Etäisyys on neljä merkkiä. Hänen ensimmäinen kautensa kesti 4 vuotta.

Huomaa, että hänen ensimmäisen kautensa aikana tapahtui murhayritys, maaliskuun 30, 1981. Hänen Onnenpistettään vahingoitti loittonevassa neliössä oleva Mars. Onnenpiste on Merkuriuksen termiineissä ja yhtymässä Marsiin. Taivaanvalot ovat haavoittuneet vuoden 1981 ingressikartalla, Mars on yhtymässä Auringoon Oinaassa, ja Kuu on yhtymässä Saturnukseen Vaa’assa. Jupiteria saartavat Saturnus ylennysmerkistään ja Kuu. Pelastiko tämä planeetta hänen henkensä? Oliko kyseessä ”astrologin” ennustama enne, että hänen tulisi olla varovainen tänä vuotena?

George H. W. Bush

Hän vannoi virkavalansa tammikuun 20, 1989. Hänen Onnenpisteensä on 29°58’ Vaakaa; Vaa’an ylennyshallitsija on Saturnus. Hänen Onnenpisteensä sijaitsee neljän merkin päässä Ylennyshallitsijasta, Saturnuksesta. Hänen kautensa kesti vain 4 vuotta.

Huomaa, että hänen Onnenpisteensä ei ole haavoittunut, mutta kadentti ja Marsin termiineissä. Hänen hallintonsa tunnetaan Panaman ja Persianlahden sotien aloittajana.

Bill Clinton

Vannoi valansa tammikuun 20, 1993. Hänen Onnenpisteensä sijaitsee 20°38’ Oinasta. Ylennyshallitsija on Aurinko, joka sijaitsee 00°39 Vesimiestä. Niiden välinen etäisyys on kolme merkkiä. Hänen ensimmäinen kautensa kesti 4 vuotta, mutta voimme soveltaa +/- 3 asteen sääntöä, jolloin etäisyys olisi 4 merkkiä.

Huomaa, että hänen Onnenpisteensä ei ole haavoittunut, mutta on mielenkiintoista huomata, että hänen virkaanastujaiskartallaan Mars on 3. huoneessa, Ravussa. Hänen ensimmäiseen kauteensa liittyi Travelgate skandaali, mikä kuuluu 3. huoneen merkityksiin.

Obaman virkaanastuminen

Obama vannoi valansa tammikuun 20, 2009. Hänen Onnenpisteensä on 14°46’ Kaloja; sen ylennyshallitsija on Venus, joka sijaitsee 17°47’ Kaloja. Etäisyys on vain 3 astetta. Ali Aben Ragel kertoo meille:

”Kun haluat määritellä hallitsevan henkilön keston, ota hänen Onnenpisteensä ylennyshallitsija, Onnenpiste, ja laske niiden välinen etäisyys, ja pidä jokaista merkkiä päivänä, kuukautena tai vuotena.”

Kolme astetta merkitsisi joko kolmea päivää, kolmea kuukautta tai kolmea vuotta. Huhtikuussa Obaman ollessa vielä Ranskassa syyrialainen mies, jolla oli väärennetyt toimittajan paperit, pidätettiin Turkissa koska häntä epäiltiin salamurhan suunnittelemisesta. Tämä tapahtui täsmälleen kolme kuukautta virkaanastujaisten jälkeen.

Jos sovellamme kolmea vuotta päädymme seuraavaan:

Kun tarkastelemme hänen edistettyä Marsiaan 8. huoneessa, Neitsyessä – mikä tekee Marsista vihamielisemmän –on mielenkiintoista huomata, että kahden vuoden kuluttua Mars tulee olemaan Saturnuksen termiineissä. Masha’allahin mukaan:

“… ja myrkkyä juodaan hänelle maljana … ja vanhalla iällään hän joutuu oikeusjutun kohteeksi; ja hän tulee menemään paikkoihin, joista nousee pahantahtoisuutta …“[11]

Myös Sahl kertoo mitä merkitsee pahantekijä 8. huoneessa:

”ja jos samassa paikassa (8. huoneessa) on pahantekijä, pahasta tulee paljon suurempi.” [7]

Firmicus Maternuksen mukaan:

“Mars 8. huoneessa yökartalla merkitsee että henkilöstä tulee älykäs, valpas ja monien vaarojen ympäröimä. Julkiset aktiviteetit ympäröivät heitä, mutta he kohtaavat väkivaltaisen kuoleman tai äkkikuoleman…” [13]

Hänen profektioidensa [hallitsija?] tulee olemaan Mars, ja Mars tulee hallitsemaan 8. huonetta. Mars on hänen kartallaan Tappava Planeetta.

Kun tarkastelemme kyseisen vuoden 2011 Auringonpaluukarttaa: Hänen syntymäkarttansa Askendantti on Vesimiehessä, ja liikkuu 8. huoneeseen, kuoleman huoneeseen. Firmicus kutsuu sitä ”Helvetin Porteiksi” tai ”Epäonnen huoneeksi” koska yökartalla vain Kuu iloitsee tässä huoneessa. Hänen 6. huoneensa on hänen Auringonpaluunsa Askendentilla, informaties [?] ja Manilius tuntee sen “Huonon enteen Temppelinä,” “huonon onnen” huoneena.

Syntymäkartalla hänen Marsinsa on 8. huoneessa. Auringonpaluukartalla se on hänen Askendentillaan Ravussa. Merkurius joka oli seitsemännessä huoneessa – avointen vihollisten huoneessa – on nyt Auringonpaluussa kolmannessa huoneessa ja sekstiilissä Marsiin. Mutta myös Saturnus on merkkihuoneitten mukaan neliössä Marsiin. Niiden välille muodostuu aspekti Auringonpaluukartalla ennen kuin kumpikaan poistuu merkistä jossa on. Perheenjäsen tulee huolestumaan tänä vuonna.

Toinen mielenkiintoinen asia hänen profektoidulla kartallaan liittyy siihen, mitä Vettius Valens [14] mainitsee vuosien jakamisesta:

”Jos Askendantti luovuttaa [hallitsijuuden] pahantekijälle, siitä seuraavat erittäin huonot ajat, etenkin jos tämä tapahtuu Kronokselle [Saturnukselle] yöllä tai Arekselle [Marsille] päivällä; sillä tästä seuraa kehoon kohdistuvia vaaroja sekä elämän epäsäännöllisyyksiä, pelkoja ja hyvin harmillisia syytöksiä, kaatumisia ja loukkaantumisia.”

Hänen Firdariansa [hallitsijat] vuodelle 2011 tulevat olemaan Venus ja Merkurius, ja kyseessä on yökartta.

”Mutta jos kyseessä on yökartta, hän käyttää suuren osan siitä mitä on hallinnut; hänen vihollisensa voittavat hänet, he tallovat hänet jalkojensa alle, ja hän pakenee heitä; hän joutuu moniin ongelmiin, ja hänen kehonsa sairastuu huonon ruoan tai ruoansulatuksen takia.”

Vuoden 2011 ingressikartta

Masha’allahilla on mielenkiintoisia kuningasta (presidenttiä) koskevia indikaatioita ja hän puhuu tilanteesta jolloin kuninkaan signifikaattori on auringon polttama. Vuoden 2011 ingressikartassa kahdella planeetalla on mahdollisuus edustaa kuningasta. Toinen on Kuu, joka näkee [engl. has testimony with] Vuoden Hallitsijan, muttei näe Aurinkoa eikä MC:tä. Jupiter puolestaan näkee taivaanvalon, tässä tapauksessa Kuun, ja hän näkee myös Vuoden Hallitsijan eli Saturnuksen. Jupiter joutuu Auringon polttamaksi. Masha’allahin mukaan:

“Jos kuninkaan signifikaattori joutuu Auringon polttamaksi auringonpaluukartalla, tämän alueen kuningas kuolee kyseisenä vuonna.” [15]

Vaikka valitsisimme taivaanvalot kuninkaan signifikaattoriksi, kyseessä on yökartta ja Kuu on yhtymässä Saturnukseen, ja Kuu hallitsee 10. huonetta eli kuningasta. Saturnus on aspektissa myös kuninkaan signifikaattoriin, Jupiteriin – oppositiossa siihen — ja Masha’allahin mukaan tämä merkitsee seuraavaa:

”Näin ollen etsi tämän signifikaation hetkeä signifikaattorin ja pahantekijän ajasta. Ja vastaavasti, jos pahantekijä on kuninkaan signifikaattoriin oppositiossa, neliössä tai yhtymässä, on syytä pelätä hänen puolestaan…”

Ketkä ovat hänen vihollisiaan?

Masha’allahilla on erittäin mielenkiintoisia osoittimia:

”Tarkastele pahantekijää joka aspektoi kuninkaan signifikaattoria. Jos se aspektoi häntä merkistä, jonka kuningas näkee [engl. has testimony in], vihollinen tulee hänen omasta maastaan …”

Jupiter ei näe [engl. has no testimony with] Vaakaa, sillä hän on Vaa’an vastamerkissä Oinaassa.

Oppositio merkitsee vihollisia, joilla on rikkaat maat, rakennukset, pörssimarkkinat tai suuria sijoituksia, ja jotka puolustavat omia intressejään.

Johtopäätös

Sovellamme tässä presidentti Barack Obaman tapaukseen sääntöjä, jotka Abu Ma’shar antaa meille kirjassaan “On Historical Astrology”. Ma’shar kehottaa meitä tarkkailemaan valtaanastumishetkeä. Koska Saturnus on Auringon suhteen idässä, lisäämme Saturnuksen sijainnin/asteet Aurinkoon, ja Aurinkoon lisätyt asteet Jupiteriin. Jokainen 30 astetta merkitsee vuotta. Asteita on yhteensä noin 133. Koska Jupiter on vahingoittunut, jaamme tuloksen kahdella, mistä jää noin 2 vuotta ja 3 kuukautta. Tänä kyseisenä aikana tulee olla varovainen, vuoden 2011 puolivälistä vuoden 2012 huhtikuuhun.

Tarkoitukseni on tässä tutkielmassa soveltaa perinteisiä menetelmiä todentaakseni ennustamisen taiteen opintomme. En millään muotoa ennusta enkä halua hänen kuolemaansa, Jumala häntä varjelkoon. Haluan vain tulkita hänen lähivuosiensa kurssin ja toivon että hän olisi varovainen aikomuksissaan ja teoissaan.

 [1] Works of Sahl and Masha’allah – Translated by Dr. Benjamin Dykes Sivu 154

[2] Matheseos libri VIII – Translated by Jean Rhys Braum

[3] Works of Sahl and Masha’allah – Translated by Dr. Benjamin Dykes Sivu 47

[4] Works of Sahl and Masha’allah – Transalated by Dr. Benjamin Dykes Sivu 339

[5] Works of Sahl and Masha’allah – Translated by Dr. Benjamin Dykes

[6] Works of Sahl and Masha’allah – Translated by Dr. Benjamin Dykes

[7] Works of Sahl and Masha’allah – Translated by Dr. Benjamin Dykes Sivu 63

[8] El Libro Conplido en los Iudizios de las Estrellas – Translated by David Hernandez

[9] Book VIII Chapter XV

[10] JFK:n n virkavala oli tammikuun 20, 1961, 12:00 PM, Washington, D.C.

[11] Works of Sahl and Masha’allah – Translated by Dr. Benjamin Dykes

[12] Works of Sahl and Masha’allah – Translated by Dr. Benjamin Dykes Sivu 63

[13] Matheseos libri VIII – Translated by Jean Rhys Braum

[14] The Anthology Book IV by Vettius Valens – Translated by Robert Schmidt

[15] Works of Sahl and Masha’allah – Translated by Dr. Benjamin Dykes

[English summary: David Hernandezarticle in his blog on June 28, 2009. Translated and published with the permission of the author.]


Kuunpimennys 7.7.2009: astrologiset vaikutukset Yhdysvalloissa

2009/07/14

[Nina Gryphonin kirjoitus Lunar Eclipse of July 7 2009: Astrological Effects on the U.S. (28.6.2009) blogissaan Gryphon Astrology Blog.  Suomennettu ja julkaistu tekijän luvalla.]

DoctorVisit

Heinäkuun seitsemännen päivän kuunpimennys voimistaa Yhdysvalloissa parhaillaan käytävää keskustelua terveydenhuoltouudistuksesta. Tällä kertaa se myös painottaa ongelmia jotka koskevat perinteisiä medioita. Lisäksi saatetaan keskustella hallituksen oikeudesta päästä käsiksi yksityisten kansalaisten tietoihin. Myös erittäin näyttävästi uutisoidaan julkisten sosiaalipalvelujen supistaminen pienenevien määrärahojen nimissä.

Kuunpimennys tapahtuu juuri ja juuri horisontin yläpuolella Washington DC:ssä heinäkuun 7, klo 9:21 GMT. Ranskalainen astrologi Jean-Baptiste Morin sanoi, että paikoissa, joissa pimentyvä taivaankappale on kulmahuoneessa, nähdään pimennyksen voimakkaimmat vaikutukset. Washington DC:n kuunpimennyksessä Kuu on seitsemännessa huoneessa, horisontin yläpuolella, joten se on sekä näkyvä että angulaarinen. Tämä pimennys on erityisen tärkeä, koska pimennyksen alle jäävä Kuu hallitsi Yhdysvaltojen tämän kesäistä horoskooppia. Kuunpimennyskartan askendantti on Ravun merkissä, joka on Yhdysvaltojen kesähoroskoopin näkyvin merkki. Tämä tarkoittaa sitä, että kuunpimennys toteuttaa joitakin Yhdysvaltojen kesän 2009 horoskoopin lupaamia vaikutuksia. Monet alla olevista asioista olivat keskiössä Yhdysvalloissa tänä kesänä, ja tämä kuunpimennys — johtuen tämän horoskoopin ja kesän horoskoopin samankaltaisuudesta — tulee aktivoimaan näitä asioita, tekee niistä näkyvämpiä ja erittäin keskusteltuja.

 LunarEclipseJuly709DCjpg

 

Kuunpimennys ja keskustelu terveydenhuollosta Yhdysvalloissa

Poliittisesti aktiiviset tulevat kuhisemaan kongressilta odotettavissa olevista lakiehdotuksista, jotka koskevat amerikkalaisen terveydenhuollon uudistusta — etenkin heinäkuussa ja elokuun alkupuolella. Taistelu käydään pitkälti lehdistössä ja julkisen mielipiteen kentällä. Terveydenhuoltoon liittyvä lakiehdotus menee tänä kesänä läpi, mutta presidentti Barack Obama ei tule saamaan lakiehdotukseen kaikkea haluamaansa. Hänen tulee olemaan hyvin vaikea saada lakiehdotusta läpi visionsa mukaisesti. Hänen kykyään sanella lakiehdotuksen sisältö vaikeuttaa se, ettei rahaa ole tarpeeksi kattamaan hänen haluamiaan muutoksia. Syntyvä lakiehdotus tulee parantamaan vallitsevia olosuhteita, mutta todennäköisesti se jää hyvin kauas suuresta muutoksesta nykysysteemiin.

Presidentti Obaman poliittiset vastustajat ovat hyvin tietoisia yleisen mielipiteen voimasta ja he tulevat käyttämään kaiken huomattavasta mediavallastaan muokatakseen väittelyä. Varaudu hyökkäävien mainosten iskuun tämän kuunpimennyksen jälkeen.

Sanomalehtien vajoaminen ja teknologian voima

Amerikkalaiset sanomalehdet eivät ole pärjänneet taloudellisesti hyvin, koska ne ovat huomanneet etteivät voi kilpailla netin mediapisteiden kanssa. Tähän tilanteeseen kiinnitetään jälleen huomiota ja jotkin perinteiset mediat tulevat ottamaan avosylin vastaan internetin tai sulautumaan internetiin tai muihin sähköisiin uutisten muotoihin. Ajatus brändeistä tulee olemaan erityisen tärkeä siinä mielessä, että hyvin tunnettu media tai internet brändi tulee muuttumaan dramaattisesti tai jopa lopettamaan toimintansa kokonaan.

Uusi myrkyllinen sähköinen virus saattaa ilmaantua ja saada yleistä huomiota kun kuunpimennys lähestyy.

Sikainfluessa palaa uutisiin

Kansanterveyteen kiinnitetään muutenkin huomiota, mikä tänä kesänä luultavasti merkitsee sikainfluenssaa. Influenssa jatkaa voimistumistaan, ja viestimien huomio ja julkinen hysteria tulee kasvamaan samaa tahtia sairauden leviämisen kanssa.

Lisää astronomista tietoa heinäkuun 7. päivän kuunpimennyksestä löydät NASA:n pimennyssivuilta. Lataa July 7 Lunar Eclipse fact sheet (pdf).

[English summary: A Finnish translation of Nina Gryphon's article Lunar Eclipse of July 7 2009: Astrological Effects on the U.S. (June 28, 2009) in her Gryphon Astrology Blog.]


Margherita Fiorello: Huomioita temperamenteista

2009/07/14

Suomennos italialaisen perinteisen astrologin artikkelista Huomioita temperamenteista  löytyy nyt osiosta Suomennokset. Alkuperäinen artikkeli löytyy englanniksi Margheritan Heaven astrolabe -sivustolta.

[English summary: Margherita Fiorello’s article Some Notes About Temperaments is now available in Finnish translation via the Translations (Suomennokset) page.]


Planeetat (osa 3)

2009/07/14

[Ernst Wilhelmin kirjoitus ACTastrology –foorumilla 6.7.2009. Suomennettu ja julkaistu kirjoittajan luvalla.] 

Hei, Robert ja Ben,

Hinduperinteessä planeettoja ei kutsuta jumalten nimillä, tosin jumalten ja planeettojen välillä on yhteys, ilmeisesti samalla tavalla kuin hellenistisessäkin astrologiassa. Tämä johtuu siitä, että useamman kuin yhden jumaluuden ajatellaan operoivan kunkin planeetan kautta. Jumaluudet itsessään toimivat eri tasoilla, aivan kuten planeetatkin. Ennen kuin pureuden tähän, mielestäni on tärkeää selvittää, kuinka hindujen mielestä jumaluus on yhteydessä planeettoihin.

Vishnu on astrologien pääasiallinen jumaluus, sillä Vishnun ajatellaan ilmentävän itseään kaikkena maailmassa. Näihin moniin asioihin kuuluu tietoisia ja ei-tietoisia asioita. Tietoisiin asioihin kuuluvat Jumalallisen tietoisuuden ja Jeeva-tietoisuuden (yksilöllisen tietoisuuden, jiva) omaavat. Jeeva-tietoisiin olentoihin kuuluu eläin- ja ihmiskunta. Tosin ihmisillä on jonkin verran jumalallista tietoisuutta. Joillakin ihmisillä ajatellaan olevan enemmän jumalallista kuin jeeva-tietoisuutta, mikä tekee heistä avataaroja. Planeetoilla ajatellaan olevan jumalallinen tietoisuus ja niiden ajatellaan olevan Vishnun ilmentymiä (verrattuna eläinradan merkkeihin, joiden ajatellaan olevan Vishnun ei-tietoinen ilmentymä). Hindumaailman monet jumaluudet toimivat planeettojen kautta ja nakshatrojen [kuun kartanoiden] kautta. Toimiessaan planeettojen kautta jumaluuksilla on kaksi roolia: luojan rooli ja henkistäjän rooli.

Luojajumaluudet ja planeetat jotka luovat sen maailman tapahtumat jossa elämme

Aurinko Agni (tuli)
Kuu Ambu (vesi)
Mars Kartikeya
Merkurius Vishnu
Jupiter Indra
Venus Sachi
Saturnus Brahma
Rahu (ei ole)
Ketu (ei ole)

Henkistävät jumaluudet ja planeetat jotka auttavat meitä kehittämään tietoisuuttamme ja osoittavat ihmisille heidän henkisen polkunsa

Aurinko Shiva
Kuu Shakti
Mars Kartikeya
Merkurius Vishnu
Jupiter Shiva
Venus Laksmi
Saturnus Vishnu
Rahu Durgi
Ketu Ganesha (Ganesha on astrologian suojelijajumaluus)

Mitä nimiin tulee niin planeetoilla on useita nimiä, joista kukin selittää jonkin planeetan ominaisuuksista. Esimerkiksi Saturnus on Manda, hidas, koska hän on hitain planeetta. Jupiter on Guru, raskas, koska hän on painavin planeetta, minkä muinaiset jotenkin tiesivät. (Opettajaa kutsutaan Guruksi koska hän on tiedossaan painavampi kuin oppilaansa.) Yksi Marsin nimistä on “tuli taivaalla” (engl. firebrand in the sky). Kuu on Chandra, loistava, mutta myös “jäniksenjälkinen” (engl. hare marked) johtuen siitä, että sen melko nopea liike leveysasteissa saa sen liikkeen näyttämään jäniksen loikilta taivaalla. Planeetoilla on paljon tällaisia nimiä. Olen käsitellyt niitä kaikkia yksityiskohtaisesti Graha Sutras -kirjassani. Mutta planeettoja ei puhutella niihin liitettyjen jumaluuksien nimillä, mitä nyt joskus Aurinko on Agni ja Kuu Ambu.

Minusta vaikuttaa siltä, että planeettojen Luojajumaluudet vastaavat hellenistisiä planeettajumaluuksia, ja että näiden jumaluuksien vertaileminen voisi olla hyödyllistä.

[English summaryErnst Wilhelm's post on the ACTastrology forum on July the 6th, 2009. Translated and published with the permission of the author.]


Planeetat (osa 2)

2009/07/13

[Benjamin Dykesin kirjoitus ACTastrology –foorumilla 5.7.2009. Suomennettu ja julkaistu kirjoittajan luvalla.] 

Hei Bob [viittaa Robert Schmidtiin, ks. tämän blogin kirjoitusta "Planeetat"],

Kiitos viestistäsi. Tässä ensimmäinen palautus:

Alla mitä löysin nopeasti latinaksi. Osa tästä on epävarmaa johtuen latinan alkuperästä – kyseessä olivat kreikkalaiset maahanmuuttajat, jotka törmäsivät Italian moniin alkuperäiskieliin. Nämä kulttuurit ja kielet tunnetaan vain osittain.

Saturnus. Luultavasti etruskin kielestä, mutta epävarmaa: Saeturni, Sateurnus. Monet Satur-juuresta johdetut sanat liittyvät johonkin joka on täysi tai kokonainen (mistä tulee ”saturaatio”), mutten ole varma onko tämä oleellista. Toinen mahdollisuus on, että se on yhteydessä sero-sanan partisiippiin, joka liittyy kylvämiseen ja istuttamiseen. Satus on adjektiivi, joka viittaa tietystä suvusta tai rodusta peräisin olemiseen. Ja Italia kutsuttiin joskus Saturnuksen maaksi. Tämä jälkimmäinen tuntuu minusta hieman todennäköisemmältä, jos se nyt edes liittyy asiaan.

Jupiter: Sanakirja antaa yhden mahdollisuuden, että se on vokatiivi konstruktiosta Deus/Zeus + pater (isä). Genetiivi Iovis voi kuitenkin perustua myös Deus-sanaan, josta D on vain supistunut pois.

Mars: liittyi alun perin sekä maanviljelykseen että sotaan. En ole varma alkuperästä, mutta sen muunnelmia ovat Mavors, Mamers (oskin kielestä) ja Marspiter (tämä olisi Mars + pater kuten Jupiterin kohdalla).

Venus: liittyy sanoihin, jotka tarkoittavat uskonnollista kunnioitusta ja kunnioittavaa pelkoa (mistä englannin kielen sana “venerate” eli kunnioittaa), hyvän tahdon anomista jumaluudelta, palvomista ja ihannoimista. Jumalatar oli alun perin italialainen.

Merkurius: hänen nimensä liittyy kaikenlaisiin merkantiilisiin (!) sanoihin kuten merx tai mercor. Voi olla, että kaupalliset asiat tulivat ensin, sillä merx (“hyödykkeet”, ”tavarat”) tulee oskin kielestä, latinaa edeltävästä itaalisesta kielestä.

 

Mutta luultavasti etsimäsi asiat löytyvät selkeämmin arabian ja persian kielestä (en käytä tässä erikoiskirjaimistoa enkä erikoismerkkejä):

Saturnus: Zuhra, arabian kielisestä verbistä zahara, ”vetäytyä, liikkua pois”. Sen edessä ei ole määräistä artikkelia, joten se vaikuttaa erisnimeltä. Sahl käyttää nimeä Kayway, joka tulee uskoakseni persian kielestä, mutten ole varma mitä se tarkoittaa.

Jupiter: al-Mushtari, arabian kielen sanasta shara, “myydä, ostaa, hankkia kaupallisella liiketoiminnalla”; myös “levittää aurinkoon kuivumaan” (oletan että tässä kuivataan hedelmiä torille tms.). Se liittyy myös sanoihin, jotka viittaavat tiettyihin ihottumiin, verisuoniin ja verisuonten kalkkiutumistautiin. Etuliite al- on sama kuin englannin määräinen artikkeli ”the,” joten kyseessä on kuvaava nimi, jotain sen tapaista kuin “Myyjä” tai “saavutettu hyöty”. Sanan muoto on identtinen sanan al-mubtazz (eli almuten-sanan) kanssa, joka tarkoittaa ”voittajaa” tai ”sitä joka on voittanut [kilpailun]”.

Mars: al-Mirrikh, arabian kielen sanasta marakha, “voidella, hieroa öljyllä”. Nimen täytyy tarkoittaa ”Voideltua”. Kuvittelen, että tähän voi liittyä yhteys kuninkaallisuuteen (kruunatun kuninkaan voiteleminen öljyllä, tämän tapainen asia). Sahl käyttää sanaa Bahram, jonka täytyy tulla arabian sanasta bahara, ”kimaltaa, loistaa, häikäistä, musertaa”. Voi liittyä myös siihen, että lyödään tai sokaistutaan. On sukua myös sanalle, joka tarkoittaa ”maustetta”.

Venus: al-Zuhrah, arabian sanasta joka tarkoittaa ”loistaa, antaa valoa, olla säteilevä”; myös ”kukoistaa” ja ”kukkia”; sekä ”menestyä, vaurastua, kukoistaa”. Adjektiivimuodossa ”iloinen, hauska”. Niinpä se tarkoittaa jotain sen tapaista kuin ”Kukoistava”, ”Loistava” tai ”Iloinen”.

Merkurius: al-’Utarid, luultavasti sanasta ‘atara, “parfymoida” ja adjektiiveista kuten “tuoksuva, sulotuoksuinen”. Niinpä, ”Tuoksuva”.

Arabian ja persiankielisessä runoudessa ja kirjallisuudessa voi hyvin olla rikas sanasto, joka vastaa kreikkalaisia runollisia nimiä, joista puhut (olihan babylonialaisilla ja persialaisilla pitkä enneastrologinen perinne), mutten tiedä asiasta tarpeeksi kommentoidakseni.

[English summary: Ben Dykes’ post on the ACTastrology forum on July the 5th, 2009. Translated and published with the permission of the author.]


Planeetat

2009/07/12

[Robert Schmidtin kirjoitus ACTastrology –foorumilla 5.7.2009. Suomennettu ja julkaistu kirjoittajan luvalla.]

Haluaisin, että tämän foorumin ensimmäinen keskustelunaihe olisi planeetat: niiden nimitykset, perusmerkitykset ja luokittelut.

Ensin haluaisin tehdä listan jumaluuksista, jotka hellenistisessä astrologiassa perinteisesti liitettiin seitsemään planeettaan.

Hēlios (Aurinko)
Selēnē (Kuu)
Kronos (Saturnus)
Zeus (Jupiter)
Arēs (Mars)
Afroditē (Venus)
Hermēs (Merkurius)

Kreikan kielessä ei käytetä määräistä artikkelia kun viitataan jumaluuteen henkilönä – paitsi tietyissä erityistapauksissa, esimerkiksi kun jumaluutta puhutellaan valan yhteydessä. Kun jumaluuden nimeä edeltää määräinen artikkeli se ilmaisee usein asian luokan tai lajin. Niinpä ho Arēs voi tarkoittaa “sotaa”, “verilöylyä” tai jopa “miekkaa”. Samoin hē Afroditē voi merkitä “seksuaalista halua”.

Jumaluuden nimen käyttäminen määräisen artikkelin kanssa voi myös viitata kyseiselle jumaluudelle pyhitettyyn pyhäkköön.

Kun hellenistiset astrologit viittaavat seitsemään näkyvään planeettaan, he itse asiassa käyttävät suvussa taipuvaa määräistä artikkelia kunkin jumaluuden nimen edessä; esimerkiksi ho Hēlios, hē Afroditē. Koska tämä ei vaikuta apellatiiviselta käyttötavalta, uskon että tässä viitataan näkyvään planeettaan sitä vastaavan jumaluuden eräänlaisena pyhäkkönä.

Kun hellenistiset astrologit ovat muodollisempia he käyttävät usein sellaisia ilmaisutapoja kuin ho astēr tū Kronū ‘Kronoksen tähti’. (Tätä jälkimmäistä ilmaisutapaa ei kuitenkaan käytetä Auringosta eikä Kuusta, mitä pidän erittäin merkityksellisenä.) Tämä viittaa siihen, että hellenistiset astrologit eivät halua samaistaa seitsemää näkyvää planeettaa niitä vastaavien kreikkalaisen jumalpantheonin jumaluuksien kanssa.

 Hellenistisillä astrologeilla on myös nimet, jotka viittaavat suoraan planeettoihin, ja näitä nimiä käytetään mielellään erityisesti runomuotoisessa tekstissä. Tässä on lista viiden planeetan nimistä pois lukien taivaan valot, sekä alustava käännös niiden merkitysestä.

Fainōn (Saturnus): Loistava (engl. Shining One)
Faethōn (Jupiter): Säteilevä (engl. Radiant One)
Pyrodeis (Mars): Tulinen (engl. Fiery One)
Fōsoforos (Venus): Valontuoja (engl. Light-Bringer) (tai mahdollisesti Soihdunkantaja, engl. Torch-Bearer)
Stilbōn (Merkurius): Kimalteleva (engl. Glistening One) (tai mahdollisesti Tuikkiva, engl. Twinkling One)

Sen tapaisten ilmaisujen kuin “Hermēksen tähti” genetiivin käyttö on ongelmallinen asia. Sen ajatellaan olevan elliptinen ilmaus sellaiselle ilmaukselle kuin “Hermēkselle pyhitetty tähti”. Tämä ajattelu perustuu Platonin Timaios-dialogissaan käyttämään vastaavaan ilmaisutapaan. Tämä käyttötapa sopisi yhteen sen kanssa, että pidän planeettoja tietynlaisina pyhäkköinä.

Asia ei kuitenkaan ole läheskään loppuun käsitelty. Mielestäni on tärkeää ymmärtää tarkkaan näkyvien planeettojen ja niitä vastaavien perinteisten jumaluuksien suhteen luonne. Yksi kysymys voisi olla esimerkiksi, onko olemassa astrologisia tekniikoita, joiden avulla tietty jumaluus voidaan paikantaa kartalla.

 Niinpä haluaisin kysyä kollegoiltani tehdäänkö heidän edustamissaan perinteissä vastaava ero, ja jos kyllä, niin millaisin kieliopillisin keinoin se saadaan aikaan.

[English summary: Robert Schmidt’s post on the ACTastrology forum on July the 5th, 2009. Translated and published with the permission of the author.]


Christopher Warnock astrologisesta magiasta

2009/07/07

Christopher Warnock oli WTAradion haastattelussa toistamiseen. Ensimmäisellä kerrallahan haastattelu katosi teknisten ongelmien takia. Aiheena oli jälleen astrologinen magia. 

Astrologinen magia on Hernandezin mielestä koko astrologian kruunu, joka tulisi opiskella viimeiseksi. Warnock oli eri mieltä. Warnockin mielestä astrologiaan kuuluu horaariastrologia, elektiot, syntymäastrologia ja mundaaniastrologia. Hänen mielestään kannattaa opetella se astrologian muoto, josta todella pitää. Ei ole väliä missä järjestyksessä astrologian muodot opiskelee. Mikään ei ole sinänsä toista vaikeampi. Kuhunkin liittyy omat erityishaasteensa. Horaari ei Warnockin mielestä anna hyvää pohjaa syntymäastrologiaan. Jokainen on erillinen systeemi, joka on opeteltava erikseen. Sama koskee myös modernia astrologiaa. Sekin on aivan oma systeeminsä, jossa Warnockin opettamat astrologian muodot eivät auta.

Warnock korosti myös sitä, että astrologia ei ole pelkkää akateemista norsunluutornissa jäkittämistä. On jatkettava tulkintojen tekemistä kuten lääkärin kliinistä työtä, jotta pääsee soveltamaan teoriaa ja oppii aina lisää.

Hernandez kysyi kuinka Warnock lakimiehenä kiinnostui astrologiasta. Warnock kertoi, että hänellä oli lakijuttu, jonka takia hän nkiinnostui ajan sykleistä. Warnock luki ensin Rudhyaria, mutta vähän ajan kuluttua se tuntui menevän sekavaksi ja tarkkuus tuntui häviävän. Sitten Warnock törmäsi Robert Zollerin kirjaan arabialaisista pisteistä, ja hänestä tuntui että oli löytänyt oman lajinsa. Seuraavaksi hän opiskeli horaaria, ja sen jälkeen elektioita. Elektioissahan valitaan sopivia ajankohtia, ja se on oleellinen taito astrologisen magian harjoittamisessa. Sitten Warnock kiinnostuikin astrologisesta magista, joka ei silloin kiinnostanut ketään muuta. Warnock teki siitä oman erityisosaamisalueensa. Warnock tekee yhä myös paljon horaareja, elektioita (esim. häitä varten) sekä syntymäkarttojen tulkintoja.

Warnock harmitteli, ettei tällä hetkellä kukaan opeta perinteistä syntymäkarttojen tulkintaa. Zoller on hänen mukaansa Etelä-Afrikassa, muttei ilmeisesti opeta. Warnockin mielestä Ben Dykes on Zollerin ansioitunein oppilas, ja hän toivoi, että Dykes alkaisi opettaa syntymäkarttojen tulkintaa. Warnock harmitteli myös sitä, että perinteisen astrologian opettajia on yleensäkin niin vähän, luultavasti alle kymmenen koko maailmassa. Hänen mielestään perinteisen astrologian suosio on kuitenkin kasvamassa räjähdysmäisesti, ja innostavimmat jutut, tekniikat yms. tulevat tällä hetkellä perinteisen astrologian puolelta. Nyt on loistava aika harjoittaa perinteistä astrologiaa.

Warnockin mielestä ei ole mitään todisteita astrologian tieteellisestä, kausaalisesta toimivuudesta. Perinteisen käsityksen mukaan maailma oli yksi, yhtenäinen kokonaisuus, jota henget sitoivat yhteen. Jos seurasi taivaan syklejä, saattoi ennustaa maapallon syklejä, koska samat asiat tulivat tapahtumaan maan päällä. Perinteisen filosofisen näkökulman mukaan jos astrologia toimii niin magia toimii yhtä lailla. Aikanaan ihmiset eivät niinkään epäilleet astrologian ja magian toimivuutta, vaan olivat lähinnä huolissaan siitä, että magiaan saattoi liittyä jotain pahaa, pahoja henkiä tms. Kiinnostusta piiloteltiin. Esim. William Lillyn Christian Astrology -kirjassa on latinaksi maininta, että tiettyihin asioihin voi vaikuttaa talismaanien avulla. Lilly harjoitti astrologista magiaa ystävänsä Elias Ashmolen kanssa, mutta he pitivät matalaa profiilia. Mainintoja näistä asioista löytyy heidän kirjeenvaihdostaan.

Warnock pitää astrologista magiaa täysin luonnollisena. Jos esim. huomaa, että jonkun syntymäkartalla on voimakas Venus mutta haavoittunut Mars, voi suositella tiettyjä talismaaneja auttamaan asiaa. Modernissa astrologiassa ajatellaan Warnockin mukaan joko että karttansa kanssa on vain elettävä tai että ihminen voi muuttaa ihan mitä vain pelkällä positiivisella ajattelulla. Warnockin mielestä ajatus, että itsestään voisi muuttaa ihan mitä vain tuntuu oudolta.

Warnockin mielestä syntymäkartta rajoittaa sitä, mitä henkilö voi tehdä. Hänellä itsellään toisen huoneen hallitsija on haavoittunut ja peräytyvä, joten hänen raha-asiansa menevät aina vuoristorataa. Warnock sanoi, että ihmiset kysyvät usein voiko talismaaneilla voittaa lotossa. Ei voi. Ihmiset kuitenkin haluavat uskoa tällaisiin mahdollisuuksiin ja haluavat huijata itseään.

Warnock on vakuuttunut astrologisen magian toimivuudesta, mutta pitää sitä ennen kaikkea henkisenä tienä. Modernien ihmisten on vaikea hyväksyä henkisen ulottuvuuden olemassaolo ja henkinen kausalitetti. Warnock kertoo kuinka hän teki kuun kolmannen kartanon talismaanin invokaatioineen. Saman tunnin sisällä hänelle tapahtui paljon hyvää. Warnockin mielestä on erittäin mielenkiintoista huomata, ettei todellisuus ole täysin satunnaista ja merkityksetöntä. Ennustamalla ja astrologisen magian avulla henkisen ulottuvuuden olemassaolon voi kokea. Tätä kokemusta Warnock pitää ehkä astrologisen magian suurimpana hyötynä.

Hernandez kysyi mistä astrologinen magia on peräisin ja miksi se keksittiin. Warnockin mukaan astrologian pohjana on ajatus, että se toimii henkisen linkin kautta. Kutakin kuun kartanoista pidettiin henkenä tai jumalana. Ne eivät olleet hyödyllisiä pelkästään kalenterin kannalta, vaan myös kertoivat milloin mikin jumala oli voimakas. Uskontoa ja magiaa on vaikea erottaa. Astrologian alku oli babylonialaisten (kaldealaisten) taivaan ilmiöihin keskittynyt uskonto. Astrologisen magian pioneereina Warnock pitää harranin saabialaisia. Harranin kaupunki sijaisee Kaakkois-Turkissa lähellä Syyrian rajaa. Saabialaiset selvisivät kristillisen ja muslimikauden läpi. He saivat harjoittaa uskontoaan islamilaisten keskuudessa koska heilläkin oli oma profeettansa, Hermes Trismegistos, sekä oma kirjansa Corpus Hermeticus. Saabialaiset jatkoivat hermeettisten taitojen opettamista. Näitä olivat astrologia, alkemia ja magia. He olivat myös kuuluisia tiedemiehiä ja filosofeja. Luultavasti he keksivät varsinaisen astrologisen magian tai ainakin kehittivät sen huippuunsa. Warnock on kääntänyt englanniksi kuuluisimman saabialaisen, Thabit Ibn Qurran, kirjan De Imaginibus, joka käsittelee talismaaneja. Saabialaiset vaikuttivat suuresti Picatrixiin, joka lienee astrologisen magian tärkein teos. Sitä kaikki renessanssin aikaiset maagikot käyttivät oppaanaan. Idena on valita oikea aika ja tehdä sitten oikealla hetkellä talismaaneja, sormuksia tai vaikka kokonaisia kaupunkeja astrologisen magian pohjalta. Astrologinen magia kuoli Valistuksen myötä. Vasta viimeisen 20-30 vuoden aikana se on alkanut herätä uudelleen henkiin kun saataville on tullut tarpeeksi tietoa aiheesta. Vasta kun elektioiden tekeminen on opittu uudestaan astrologisen magian harjoittaminen on taas tullut mahdolliseksi. Warnock oli aivan äskettäin nähnyt jollain toisella www-sivulla myytävän kiintotähtiin perustuvia talismaaneja, mitä hän piti mielenkiintoisena kehityksenä. Warnock uskoo, että astrologista magiaa aletaan arvostaa. Warnock itse myy 20-25 erilaista talismaania, sormuksia yms, jotka on kaikki tehty tarkkaan oikealla hetkellä jne.

Warnock on julkaissut englanniksi Picatrix-kirjaa. Picatrix kirjoitettiin alun perin arabiaksi noin vuonna 1000 Espanjassa, Andalusiassa. Picatrixin kirjoittaja luki yli 200 kirjaa ja yhdisti samaan teokseen suurimman osan keskiajan grimoireista, mutta myös paljon filosofiaa ja selityksiä sekä satoja erilaisia talismaaneja. Englanninkielisen käännöksen tekijä John Greer on hyvä perinteinen astrologi ja myös hyvä latinassa. Warnock sanoi, että olisi hyvä jos löytyisi joku joka sekä osaa arabiaa että on perinteinen astrologi. Muuten ei ole toivoa kunnollisesta käännöksestä. Ensimmäinen ja toinen osa on julkaistu. Suuri osa kolmatta osaa on nyt lähes valmis, ja osa siitä julkaistaan ensi kuussa. Warnock on myös päivittämässä astrologisen magian kurssiansa. Hän arveli, että koko Picatrix lienee valmis vuonna 2010. Warnock totesi, että Picatrixiin sisältyy myös pahantahtoista magiaa ja eläinuhreja. Warnock ei kuitenkaan pidä sensuurista ja aikoo kääntää koko kirjan sellaisenaan.

Warnock kertoi myös mielipiteitään ja kokemuksiaan hyvästä ja pahasta magiasta.

Warnockin mukaan kaikki planeetat  ovat jokaisen ihmisen sisällä. Jos jokin planeetta on voimakas ihmisen kartalla, hänellä on voimakas ja helppo yhteys kyseiseen planeettaan, ja hän voi saada paljon aikaan tällä saralla. Warnock kertoi oman astrologisen magiansa olevan hyvin meditatiivista ja omistautuvaa. Kymmenen vuoden ponnisteluista on syntynyt Warnockin astrologisen magian kurssi, jonka voi tilata netistä.

Warnock kertoi ajatuksiaan kohtalon ja vapaan tahdon suhteesta. Hänen mukaansa kaikki ei ole ennalta määrättyä, vaan vapaa tahto toimii samanaikaisesti. Syntymäkartasta voi nähdä, ettei tule rikkaaksi, muttei voi tietää tarkkaan paljonko tienaa joka vuosi. Kenestä tahansa ei voi tulla presidenttiä. Karttaa ei voi muuttaa, mutta sitä voi ilmentää eri tavoin, korttinsa voi pelata parhaalla mahdollisella tavalla.

Warnockilta kysyttiin tietystä kuun kartanosta. Warnockin mukaan kukin kartano voi tarkoittaa vaikka kuinka montaa asiaa. Perinteisessä astrologiassa ei voi ottaa pienintä kartan osaa ja tulkita sitä muusta kartasta irrallaan.  Se olisi vähän sama asia kuin katsoisi vain aurinkomerkkinsä modernissa astrologiassa. Warnock ei ole muutenkaan integroinut kartanoita syntymäastrologisiin tulkintoihinsa, koska niitä käytetään lähinnä astrologisessa magiassa.

[English summary: A selective recap of some of the points discussed in David Hernandez ’s WTAradio interview of Christopher Warnock.]


Astrologin haastattelu: James H. Holden (osa 1)

2009/06/27

- Nina Gryphon (2.9.2008) [Suomennettu ja julkaistu tekijän luvalla.]

girlreading

Viime kuussa juttelin James Herschel Holdenin kanssa. Holdenilla on M.A. –tutkinto, hän on kirjoittanut kirjan A History of Horoscopic Astrology (josta on nyt ilmestynyt toinen painos) ja kääntänyt englanniksi lukemattoman määrän astrologisia tekstejä, joihin kuuluu noin tusina Jean Baptiste Morinin tekstiä sekä sellaisten kuuluisien astrologien tekstejä kuten Sahl ibn Bishr, Abu Ma’shar, Abu ’Ali ja Masha’allah. Holden on ollut American Federation of Astrologersin tutkimuspäällikkö vuodesta 1982.

NG: Kuinka kiinnostuit astrologian historiasta ja miten sitä oikein pääsee työskentelemään näiden tekstien kanssa niin kuin sinä olet tehnyt?

JH: No, olen koko elämäni ollut kiinnostunut historiasta, kaikkien asioiden historiasta. Koulussa en välittänyt laisinkaan nykyajan historiasta, mutta olin kiinnostunut muinaishistoriasta. Jos kysyt miksi, vastaukseni on en tiedä. Niin se vain oli. Ja luullakseni siinä oli ehkä sen verran eksotiikkaa, että se vetosi minuun enemmän kuin ympärillämme olevat arkipäiväiset asiat.

Kun sitten ensi kertaa opin jotain astrologiasta, kiinnostuin siitä, mistä se oli tullut, kuinka se syntyi. Tämä johti minut sen alkulähteille vanhojen kirjojen pariin ja niin edelleen.

Olin noin 18-vuotias kun törmäsin käännökseen Ptolemaioksen Tetrabibloksesta, ja luin sen. Suunnilleen samoihin aikoihin löysin Julius Firmicus Maternuksen latinankielisen tekstin. Koska osasin latinaa tämä oli yksi sen tapainen asia, joka lisäsi mielenkiintoani vanhoja asioita kohtaan.

NG: Jäit siis koukkuun. Kiinnostaako jokin tietty astrologian historian jakso sinua erityisesti? Kuulostaa siltä, että olet kovin kiinnostunut keskiaikaista kauttakin vanhemmista muinaisteksteistä, olenko oikeassa?

JH: No, en niin että mitään muuta voisi poissulkea. Sanoisin, että olen kiinnostunut kaikista astrologian vaiheista, jos nyt ehkä jätetään huomiotta se mitä joku keksi viime kuussa. Voin sanoa olleeni enemmän kiinnostunut vanhemmista asioista kuin muutamasta modernista asiasta jotka on keksitty. Mutta minulla ei ole mitään tiettyä suosikkiajanjaksoa. Jos omistat historiakirjani [A History of Horoscopic Astrology, 2nd Ed, AFA], näet miten se on jaettu osioihin.

Jokainen näistä osioista kiinnostaa minua. Minua kiinnostaa klassinen osio, myös keskiaikainen osio, mitä arabeilla oli sanottavanaan, varhainen moderni vaihe ja niin edelleen. Jokaiseen näistä aikakausista liittyy valtavasti luettavaa materiaalia.

NG: Huomasin, että olet tehnyt uuden painoksen kirjastasi History of Astrology. Tiedän, että se on yksi niistä kirjoista jonka jokainen tuntemani henkilö tuntuu omistavan ja olevan lukenut.

JH: No, toivottavasti he pitävät siitä. Siihen on tislattu monta vuotta astrologisen materiaalin lukemista ja sen pohtimista. Ja kysyit toisesta painoksesta, onko siinä mitään merkittäviä muutoksia, ja luullakseni vastaus on ettei ole.

Oli käynyt niin, että ensimmäinen painos oli myyty loppuun ja olimme huomanneet siinä peräti kahdeksan tai kymmenen kirjoitusvirhettä, joista useimmat olivat merkityksettömiä. No meillä oli mahdollisuus korjata ne ja sain myös korjattua joitakin ensimmäisen painoksen puutteita. Yksi niistä oli melko merkittävä. Olen American Federation of Astrologersin jäsen ja kirjoitin ensimmäisen painoksen mainitsematta kertaakaan johtajaamme Doris Chase Doanea.

Minä vain unohdin sen. Luullakseni syy siihen on, että nykyaikana elossa olevista henkilöistä, tai sanokaamme 1900-luvun ihmisistä, yritin valita ne jotka olivat tehneet jotain hieman erilaista tai olivat viime vuosina niittäneet mainetta tai jotain. Doris kirjoitti todella monta kirjaa, muttei ollut kirjoittanut mitään vähään aikaan silloin kun kokosin historiateostani, ja jostain syystä en vain tullut ajatelleeksi häntä. Ja minä vielä tunnen tämän leidin henkilökohtaisesti, tai siis tunsin. Hän nukkui pois muutama vuosi sitten, mutta tämä on yksi niistä asioista, joiden takia itseään lyö kämmenellä otsaan ja mietti kuinka ihmeessä saatoin unohtaa hänet.

Toisessa painoksessa Doris on mukana. Olin myös jättänyt pois kolme tai neljä eurooppalaista, joita pidin melko tärkeinä. Minä vain unohdin heidät samalla tavalla. Mutta he ovat nyt mukana. Ja yksi kreikkalaisista ystävistäni, Thomas Gazis, kirjoitti ystävällisesti uusiksi koko kappaleen modernista kreikkalaisesta astrologiasta, joten se on uudistettu verrattuna ensimmäiseen painokseen.

Ja lisäsin hitusen tietoa astrologiasta eri maissa. Ja tietysti kymmenen kuluneen vuoden aikana jotkut ensimmäisessä painoksessa mainitut ovat kuolleet, joten heidän kuolinaikansa on lisätty kirjaan.

Siellä on vissiin hieman yli viisi sataa henkilöä. Ja niinpä prosentuaalisesti… noiden muutaman pois jättäminen oli pieni virhe, mutta se harmitti minua.

NG: Mitkä ovat mielestäsi suurimpia muutoksia tiedoissamme? Mitä olemme viimeisten kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana astrologian historiasta oppineet mitä emme tienneet aikaisemmin?

JH: Sanoisin, että ehkä kolmisenkymmentä vuotta takaperin aloimme saada joitakin vanhoja kirjoja, ja puhun tässä englanninkielisistä maista, mutta uskoakseni tämä pätee pitkälti myös muihin maihin. Mutta tässä maassa, jos mennään kolmekymmentä vuotta taaksepäin, pitkälti ainoa kirja joka oli saatavilla oli Ptolemaioksen Tetrabiblos. Monet astrologit eivät tienneet mistään muusta ja olettivat Ptolemaioksen keksineen astrologian, ja että alkuperäinen astrologia tiivistyi tähän kirjaan. Tämä ei ole totta.

Ptolemaios oli tieteiskirjailija. Hän oli kuin Isaac Asimoc joka kirjoitti lähes joka aiheesta. Arvelen, että Ptolemaioksen oli palkannut joku rikas mies, joka oli sanonut: ”Minulla on talossani mukava yksityinen kirjasto ja haluaisin sinne muutaman tiedekirjan. Maksan sinulle hyvin jos kirjoitat ne.” Niinpä Ptolemaios kirjoitti hänelle kirjan astronomiasta, ja hän kirjoitti kirjan maantieteestä ja hän kirjoitti kahdesta kolmesta muusta aiheesta.

Ja sitten mies sanoi: “Ai niin ja astrologia, kirjoita jotain astrologiasta.” Niinpä Ptolemaios kirjoitti jotain astrologiasta. Mutta jos luet Tetrabibloksen aivan ensimmäistä kappaletta, Ptolemaios sanoo jättäneensä pois paljon sellaista, jota käytettiin hänen aikanaan. Hän sanoo: ”kirjani ei ole täydellinen, olen jättänyt pois paljon asioita, koska aihe on laaja ja jos haluaisin sisällyttää siihen kaiken, tästä tulisi paljon isompi kirja.” Ihmettelen miksei lähes kukaan astrologi hänen ajoistaan lähtien ole vaivautunut lukemaan tätä kohtaa. Useimmat olettivat hänen olleen ensimmäinen ja niinpä hänen oli täytynyt keksiä koko astrologia.

Aleksandriassa asui esimerkiksi noin vuodesta 150 vuoteen 175 ammattiastrologi nimeltä Vettius Valens. Samoihin aikoihin kuin Ptolemaios siis. Hän ei tuntenut Ptolemaiosta eikä mainitse häntä kertaakaan.

Olen kirjoittanut tästä artikkelin jota ei ole vielä julkaista. Olen sitä mieltä, että Ptolemaios kirjoitti kirjansa asiakkaalle tai mesenaatille, jonka nimi oli Syrus. Kaikki Ptolemaioksen kirjat on omistettu Syrus-nimiselle miehelle joka on muuten täysin tuntematon.

Kun hän sai kirjansa valmiiksi hän antoi ne Syrukselle, joka pisti ne kirjahyllyynsä. Siellä ne kököttivät seuraavat 150 vuotta. Niitä ei julkaistu eivätkä ne tulleet yleisesti saataville ennen vuotta 300. Valens asui samassa kaupungissa kuin Ptolemaios eikä ollut koskaan kuullutkaan hänestä, vaikka Valens oli ammattiastrologi ja hän veti omaa astrologikouluaan. Jos Tetrabiblos olisi ollut saatavilla, hän olisi tiennyt siitä, hänellä olisi ollut siitä kopio ja hän olisi tiennyt siitä kaiken. Valensin kirja kuvaa totuudenmukaisesti miten astrologiaa tuohon aikaan harjoitettiin. Hänen kirjassaan on muistaakseni lähes sata esimerkkihoroskooppia. Ptolemaioksen Tetrabibloksessa ei ole ensimmäistäkään.

Toinen on siis teoreetikko ja toinen astrologian harjoittaja. Ptolemaios meni Aleksandrian kirjastoon ja lainasi pari kolme kirjaa astrologiasta, luki ne ja ajatteli sitten, no, kirjoitan näistä astrologian osista. Sitten hän kirjoitti Tetrabibloksen. Se mitä hän kirjoitti on hyvää, siinä ei ole mitään vikaa, mutta se ei ole kokonaista, se on se pointti jonka yritän saada sanotuksi.

Kuitenkaan oikeastaan kukaan ei käsittääkseni kolmekymmentä vuotta sitten tiennyt tätä asiaa. Sen jälkeen moni on osallistunut vanhojen teosten kääntämiseen englanniksi. Robert Schmidt käsittääkseni käänsi koko tai suurimman osan Vettius Valensia esimerkin mainitakseni. Firmicuksesta ilmeistyi käännös muistaakseni vuonna 1974. Ihmiset alkoivat pikku hiljaa saada vanhoja kirjoja ja huomasivat, että hei, asiaan liittyi aikoinaan paljon enemmän kuin kuvittelimme.

Sitten viimeisten kymmenen tai viidentoista vuoden aikana tietyt ihmiset ovat kiinnostuneet keskiaikaisesta astrologiasta ja alkaneet lukea keskiaikaisia kirjoja. Ja se avasi aivan uuden kentän myös. Nämä ovat niitä asioita, jotka ovat viime aikoina lisänneet tietoamme. Jos teet astrologiaa työksesi, teet asiakastyötä ja niin edelleen, et luultavasti ehdi istua paikallesi ja omistautua lukemaan historiaa. Tästä syystä monet nykyastrologit eivät ole lukeneet yhtään vanhaa kirjaa. He eivät ole lukeneet minun kirjaani. He eivät ole lukeneet yhtään vanhaa tekstiä. Niinpä he eivät tunne näitä asioita. Minusta on hyvä tietää kuinka asiat alkoivat.

Oletko nähnyt elokuvan Viulunsoittaja katolla? Siinä oli jotain hyvin merkittävää. Yhdessä kohtaa joku sanoo Tevje maitomiehelle, ”miksi teemme tämän tietyn asian?” Tevje sanoo, ”se on perinne.” Mies kysyy, ”miksi meillä on tämä perinne?” Tevje sanoo, “minäpä kerron etten tiedä.” Mielestäni monet astrologit ovat tällaisessa tilanteessa. He opettelevat säännöt ja he jopa oppivat tulkitsemaan karttoja melko hyvin ja niin edelleen. Mutta jos joku kysyisi: ”miksi toimimme tällä tavalla?” he voisivat vain sanoa ”no, näin me sen opimme.”

Ja mistä sääntö tuli? Se sanoo, että Mars hallitsee skorpionia? He käyttivät skorpionia ja niin edelleen tähän tapaan. No, joku sanoi niin 2000 vuotta sitten ja meidän täytyy siihen tyytyä.

Minusta tämä on mielenkiintoista, mutta useimmista ihmisistä ei. Voisin sanoa, että jos olet yhtään kiinnostunut vanhoista asioista, uskon että kirjani on hyödyllinen. Se ei vain mainitse monia vanhan ajan astrologeja, vaan siinä on lainauksia heiltä ja paljon alaviitteitä joiden avulla löydät lisämateriaalia.

[English summary: Nina Gryphon 's interview of James Holden -- part 1. Translated and published with the permission of the author.]


Täysikuu kesäkuun 7. päivänä, 2009: astrologinen näkökulma

2009/06/27

fullmoonseashore

- Nina Gryphon (3.6.2009), Gryphon Astrology Blog, artikkeli nimeltään Full Moon of June 7, 2009: The Astrological Perspective. [Suomennettu ja julkaistu tekijän luvalla.]

Tämä täysikuu on 17° jousimiestä ja kuukaudesta vaikuttaa tulevan varsin mielenkiintoinen. Astrologiassa täysikuun ajatellaan toteuttavan aikaisempien horoskooppien lupaamia mahdollisuuksia. Täysikuun kartta aiheuttaa jotain vain jos aikaisempi horoskooppi lupaa kyseisen asian. Ennen kuin puhumme tämän täysikuun vaikutuksista [paikallisiin] ajankohtaisiin tapahtumiin, puhutaanpa muutamasta täysikuun kartan piirteestä, jotka tulevat vaikuttamaan maailmanlaajuisesti.

Saturnus on 15° neitsyttä on neliössä taivaanvaloihin, ja luo konfiguraation, jonka kaikki osapuolet ovat muuttuvissa merkeissä. Koska Merkurius hallitsee kahta näistä merkeistä, tarkastelemme sitä saadaksemme lisätietoa: se liikkuu hyvin hitaasti härässä, sen liike on juuri kääntynyt peräytyvästä suoraksi, ja se on yhtymässä pahaa tekevään kiintotähteen nimeltä Algol. Merkurius on myös neliössä vesimiehessä olevaan Jupiteriin. Jupiter vastaanottaa kuun hallitsijuuden kautta, joten näemme että Merkurius-Jupiter -neliö tulee olemaan tärkeä tämän täysikuun aikana.

Alla täysikuun kartta Washington DC:lle.

june7fullmoon

Täysikuu 7.6, Washington DC, klo 14:12 EDT

Yleisiä suuntauksia

Käyttämällä Morinuksen menetelmää kartan hallitsijan määrittelemiseksi huomaamme, että Saturnus on tämän täysikuun horoskoopin kiistaton hallitsija. Tämä ei tietenkään tiedä hyvää, koska Saturnus on pahantekijä. Saturnus tuo epämiellyttäviä asioita kuten sairauksia, köyhyyttä, paniikkia, katastrofeja ja kuolemaa. Se sijaitsee 12. huoneessa, joten voimme odottaa hengitykseen liittyviä sairauksia (Saturnus Merkuriuksen merkissä) sekä salaisuuksien ja skandaalien paljastumista, asioita jotka liittyvät vankiloihin, hyväntekeväisyyteen, kodittomiin sekä suurikokoisiin eläimiin. Saturnus on Merkuriuksen hallitsemassa merkissä; Merkurius puolestaan on kahdeksannessa huoneessa eli kuoleman huoneessa, ja Algolin kohdalla, joten tämä täysikuun kartta viittaa vahvasti väkivaltaiseen kuolemaan. Koska Merkurius on viestinnän ja puheen planeetta, se merkitsee salaisuuksien tai skandaalien paljastumista, hyvin mahdollisesti seksiin tai raha-asioihin liittyvien salaisuuksien. Merkurius on Venuksen hallitsemassa merkissä; Venus on yhtymässä Marsiin härässä. 12. ja 8. huone ovat päällimmäisinä täällä, mikä viittaa jonkinlaiseen tragediaan. Vankilaan/kiduttamiseen liittyvä skandaali saa jalansijaa.

Huonosti menee, muttei aivan hirvittävästi…

Muistakaamme kuitenkin, että tämä täysikuun horoskooppi vaikuttaa vain jos se yhdistetään toiseen, sitä edeltävään karttaan. Alla oinasingressikartta Washington DC:lle.

2009ariesingressdc

Auringon saapuminen oinaaseen Washington DC:ssä 30.3. klo 7:43 EDT

Myös tällä kartalla on vahva painotus 12. huoneessa. Karttaa hallitsevat Venus ja Mars, jotka myös vastaanottavat toisensa. Samanlainen 12. huoneen painotus kertoo jälleen vangitsemisesta, salaisuuksista ja skandaaleista. Saturnus ei kuitenkaan ole mukana hallitsemassa tätä karttaa, joten tämän takia joitakin edellisessä kappaleessa mainituista pahimmista vaikutuksista ei tulla näkemään Washington DC:ssä eikä siksi myöskään Yhdysvalloissa.

Toisin sanoen on hyvä asia, etteivät oinasingressi ja kesäkuun seitsemäntenä tapahtuvan täysikuun kartta ole kovin samanlaisia. Hyvä nyrkkisääntö on, että mitä enemmän nämä kaksi karttaa muistuttavat toisiaan, sitä todennäköisempää on, että täysikuun horoskoopin vaikutus toteutuu kokonaisuudessaan. Tästä syystä odottaisin, että vain ne täysikuun kartan piirteet, jotka ovat yhteneväisiä oinasingressin piirteiden kanssa, tosiasiassa tapahtuvat tulevan kuukauden kuluessa. Paljastuksia ja skandaaleja voi siis hyvinkin ilmetä sekä vankiloihin liittyviä asioita. Mutta ainakaan Yhdysvalloissa pahin ei tule tapahtumaan.

… useimmissa paikoissa

Paikat, joissa Saturnus hallitsi oinasingressiä eivät ole yhtä onnekkaita, ja oletamme, että niissä jotkin pahimmista vaikutuksista (kuolema, tragedia jne.) toteutuvat tämän täysikuun aikana. Ehkei ole yllätys, että näin on asianlaita Intiassa ja Pakistanissa, joissa varmasti tullaan kärsimään enemmän. Siellä Mars on seitsemännessä sodan huoneessa ja Saturnus askendentillä. Näissä paikoissa Saturnuksen epämiellyttävyys tullee ilmenemään kokonaisuudessaan tulevan kuukauden aikana.

[English summary: A translation of Nina Gryphon’s June 3, 2009 entry Full Moon of June 7, 2009: The Astrological Perspective in her Gryphon Astrology Blog. Translated and published with the permission of the author. All rights reserved.]


The Tradition -lehden ilmainen uutiskirje

2009/06/21

Perinteiseen astrologiaan keskittynyt The Tradition -lehti julkaisee silloin tällöin ilmaista uutiskirjettä.

Tällä kertaa uutiskirjeessä on kuuden sivun analyysi Academy of Astrologyn (Luís Ribeiro, Helena Avelar) tekemän huonejärjestelmäkyselyn tuloksista sekä Sue Wardin lyhyt analyysi kevään ingressikartasta Englannille.

Mukana on myös katsaus The Tradition -lehden syksyllä ilmestyvän numeron sisällysluetteloon, josta voisi poimia vaikka Steven Birchfieldin mundaaniastrologiaa koskevan artikkelin Vuoden hallitsijasta.