William Lillyn syntymäkartta

Sue Ward blogissaan (12. ja 17.6.2009)
[Suomennettu ja julkaistu kirjoittajan luvalla.]

Monta vuotta ainoa kopio William Lillyn syntymäkartasta oli se, jonka John Gadbury julkaisi kirjassaan Collectio Geniturarum  vuonna 1662. Tätä versiota käytettiin myös Regulus painotalon näköispainoksessa Christian Astrology –kirjasta vuonna 1985. Koska Gadbury vihasi Lillyä tuntuu loukkaavalta, että kartta julkaistiin Lillyn parhaassa teoksessa. Tiedän Olivia Barclayn vastustaneen karttaa, mutta hän halusi että näköispainos saadaan julkaistua eikä siksi estänyt tätä. (Asiaa selkeyttääkseni on sanottava, että Olivia Barclay oli se, joka aloitti Perinteen uudelleen herättämisen 1980-luvun alussa mainostamalla Lillyn työtä ja antamalla oman kopionsa Lilly kirjasta palasiksi revittäväksi, jotta se saatiin valokuvattua. Riippumatta siitä kuinka paljon muut huomattavat astrologit ovat tehneet tämän asian eteen myöhemmin Olivia oli ensimmäinen, aktiivisin ja tunnetuin. Tiedän tämän koska olin paikalla. Olin yksi hänen ensimmäisistä oppilaistaan.)

Kukin saa itse päättää onko sillä väliä, että useimmat astrologit tuntevat vain Gadburyn melko myrkyllisen version Lillyn syntymäkartasta. Kuitenkin kun aina valitamme tarkan tiedon puutteesta, tuntuu vähän oudolta jättää huomiotta kartta, jota Lilly itse käytti. Olen julkaissut sen aikaisemmin Astrological Associationin Journal-lehdessä ja esitellyt sen luennolla vähintään viisi vuotta sitten, joten asia ei ole ollut piilossa.

 Tämän ’virallisen’ kartan ja Gadburyn ja hänen ystävänsä Blackwellin kartan välillä on merkittäviä eroja, etenkin kuun sijainnissa ja joidenkin huoneiden kärkien sijainneissa. Voit huomata, että Lilly on vaivautunut laskemaan joidenkin planeettojen sijainnit minuutin tarkkuudella, joten on aika optimistista väittää, että erot ovat pieniä ja siksi merkityksettömiä. Jos et käytä primääridirektioita syntymäkarttaa koskeviin ennustuksiin, silloin nämä erot eivät merkitse paljoa, mutta minusta Perinteen seuraaminen ja se että *ei* käytä primääridirektioita on melko ristiriitaista.

Seuraava kartta tulee manuskriptista Ashm. 394 ja Ashmole itse vakuuttaa sen olevan Lillyn kartta, jonka hän on kopioinut. Tämä on oikea kartta, se jonka Lilly itse rektifioi ja jonka perusteella hän teki direktioita. Kaikkien Lillyn elämää kommentoivien tulisi viitata vain tähän karttaan ellei sitten halua vertailla sitä toisiin.

Lillyn julkaisemattomista papereista:

William Lillyn syntymäkartta

Gadburyn julkaistusta teoksesta:

 Gadburyn versio Lillyn syntymäkartasta
  

William Lillyn syntymäkartta – jatkoa

Päätökseni julkaista William Lillyn todellinen syntymäkartta täällä tapahtui pitkän harkinnan jälkeen. Levitykseltään internettiä ei voi voittaa, mutta sillä on omat haittapuolensa. Halusin mahdollisimman suuren yleisön tälle astrologiselle tosiasialle. Liian usein astrologit pursuavat mielipiteitä, ja on aika lisätä päivittäiseen, valmiiksi pureskelluista hullutuksista koostuvaan, ruokavalioon muutama fakta. William Lillyn syntymäkartta, jonka tässä teille esittelen, on fakta, ei universaali totuus. Se on fakta koska se on olemassa, ja koska se oli laskelma jota Lilly itse käytti (Elias Ashmole kertoo näin). Se ei ole universaali totuus, koska se on Lillyn henkilökohtainen työväline, jonka hän itse rektifioi mieleisekseen, ja niinpä sitä yleisesti ottaen sopii kutsua mielipiteeksi. Se on kuitenkin Lillyn oma mielipide eikä hänen vihollisensa mielipide. En käsitä miksi astrologit vaikuttavat niin suurella innolla pitävän Gadburyn arviota riittävän tarkkana lähtökohtana. Tässä ikävä kyllä törmäämme asenteeseen, joka auttaa edistämään puolivillaista tutkimusta. En ole tutkija, vaan astrologi joka tekee vakavaa tutkimusta, mutta pystyn silti kertomaan tietojeni lähteet, jotta lukijat voivat muodostaa omat mielipiteensä.

On olemassa vain yksi astrologinen systeemi. Se saattoi kehittyä vuosisatojen aikana, mutta pysyi pohjimmiltaan samana. Kuka tahansa, joka on edes vilkaissut menneisyydessä astrologiasta kirjoittaneisiin, pystyy tämän näkemään. Menetelmä kuitenkin vaihtelee ja voimme yhdistää nämä vaihtelut kulturaalisiin muutoksiin, mutta systeemi pysyy tunnistettavana aikakaudesta toiseen – 1900-luvulle asti siis. William Lilly on tärkeä, koska hän esittää systeemin tavalla, jonka moderni mieli pystyy helposti ymmärtämään. Hänen aikansa on niin paljon lähempänä omaamme. Meidän on kuitenkin ratkaistava kulttuurierot, mutta ei mitään niin valtaisaa kuin kun yritämme lähestyä keskiaikaista tai klassista kautta. William Lilly on tärkeä koska hän puhuu astrologiasta sellaisena kuin se oli, ei siitä mitä siitä tuli valistuksen jälkeen. Hän puhuu astrologiasta maagisena taitona, joka on erottamaton osa muita hermeettisiä taitoja. William Lilly on tärkeä koska hän toimi niin kuin opetti. Kukaan ei nykyaikana tule onnistumaan yhtä hyvin kuin hän, koska ymmärryksemme taso ei ole yhtä korkealla. Kulttuurimme on varastanut meiltä keinot joiden kautta lähestyä tätä aihetta, ja olemme menettäneet viattomuutemme, kuten William Blake saattaisi sanoa. Silti väitämme osaavamme astrologiaa…

Vähin mitä voimme tehdä on pitää tosiasiat tosiasioina.

[English summary: Sue Ward’s entries in her blog on the Nativity of William Lilly. Translated and published with the permission of the author.]

Jätä kommentti